Aasinsiltana edelliseen blogitekstiin jatketaan venyttelyn maailmaan. En vihaa tai vastusta venyttelyä, niin kuin puheistani joskus voi virheellisesti käsittää, mutta työni takia pidän tehtävänäni ohjeistaa tekemään tätä fiksusti ja lakaista tiukassa olevat vanhat uskomukset maton alle.
Olen liian usein kuullut sivukorvalla jonkun vanhemman tai valmentajan ohjeistavan junioria:
”Venytä vaan lissee ni hyvä tulloo!”
”Ai kolottaako johonki, no hei kokkeile venyttää!”
”Ai haluat olla noppeempi, no eiku venyttelemään!” ”
”Ai pitäs nopeuttaa palautumista, noni toho matolle sit vaa ni näytän pari liikettä” 😀
Tämä polttaa korvia ja korventaa sielua… Tämän takia toivon, että tämä kirjoitus tavoittaisi mahdollisimman monet junioriurheilijat. Sama pätee kyllä myös vanhempiin liikkujiin.
Passiivisella venyttelyllä ei lisätä aktiivista liikkuvuutta, ai paranneta kiputiloja eikä nopeuteta palautumista. Ennen lajiharjoitusta, nopeus- tai salitreeniä tehty pidempi staattinen venyttelyhetki heikentää nopeusvoimaominaisuuksia ja lisää loukkaantumisriskiä mm. nopeissa suunnanmuutoslajeissa, koska hermoston nopea reagoiminen lihaksen äkilliseen venymiseen on venytetty pilalle (liian pitkäksi ajallisesti) ja näin lihaksen luontainen suojarefleksi ei suojaa loukkaantumiselta.
Jostain syystä valloillaan tuntuu olevan yleinen harhaluulo (varsinkin junioreiden urheilupiireissä), että lonkankoukistajat ovat yleensä kireät ja niitä on hyvä venytellä jatkuvasti🤕 Lapsia ja nuoria ohjeistetaan kauhealla kiukulla venyttelemään lisää, lisää ja lisää. Ja näin ohjeistettiin minuakin lapsena. Miksi? Hyvä kysymys, en tiedä itsekään varmaksi. Mutta selvää on se, että lonkankoukistajien vahvistamisesta hyötyisi vähintään yhtä moni kuin niiden venyttämisestä.
👉Tosiasiassa tutkimusnäyttö, kollegoiden sekä omat huomiot urheilijoita tutkittaessa näyttävät vakuuttavasti, että esimerkiksi lonkankoukistajat ovat pääsääntöisesti heikot ja ylipitkät (arvaatko jo mikä tähän on johtanut?). Ja mikä tähän olisi fiksu ratkaisu? Lisää venyttelyä? Ei, vastaus ei ole venyttely…eihän tulisen ruuan pelastamisenkaan avain ole lisätä chiliä, eihän?
Vastaus on luonnollisesti vahvistaminen. Tätä sekä muitakin usein heikkoja lihasryhmiä on tärkeää myös vahvistaa, sillä useammin ne ovat heikot kuin kireät, toisinaan molempia – ja lihasheikkous suhteessa vaadittuun kuormitukseen (esimerkiksi ottelussa) aiheuttaa loukkaantumisia.
Liikeratojen ja eri nivelkulmien monipuolinen käyttö tekee liikkuvuudelle varsin hyvää. Toiminnallinen liikkuvuusharjoitus antaa paremman siirtovaikutuksen aktiiviseen liikuntaan, kuin staattinen liikkuvuusharjoittelu. Toiminnallinen liikkuvuusharjoitus sisältäen monipuolisia (arjesta poikkeavia) asentoja, joihin yhdistettynä omien heikkojen lihasryhmien vahvistamista, niin aletaan olla jo hyvällä polulla.
Useisiin vaivoihin ja ongelmiin useimpien valmentajien yleisohjeistus yli lajirajojen on hyvin usein venyttely, ilman ohjaamista ammattilaiselle tarkempiin testeihin. Muutoinkin on ajattelematonta ja vastuutonta ohjeistaa juniorille mitään spesifiä harjoittelua tai venyttelyä mututuntuman perusteella ilman tarkempaa tutkimista. Tällöin saatetaan jopa pahentaa nuoren ongelmaa.
On tärkeää myös muistaa, että mm. lonkankoukistajat sekä takareidet vaikuttavat oleellisesti lantiokorin asentoon. Näin ollen näiden lihasten voimakkaat puolierot liikkuvuudessa tai voimassa voi aiheuttaa lantion virheasentoa ja tämä puolestaan voi aiheuttaa kipua alaselkään tai ylitöitä muille lihaksille, aiheuttaen ongelmia näille kudoksille. Ei liene yllätys, että nuorten urheilijoiden yksi yleisimmistä loukkaantumisista on juuri alaselän rasitusmurtuma.
🔐Tietenkään pelkkä vahvistaminen ei kaikille ja kaikissa tilanteissa sovi, mutta useammalle kuin saman lihasryhmän staattinen venyttely😉 Kumpa se aika, joka käsketään viettää illalla telkkarin edessä staattisesti venytellen, käytettäisiin oikeasti fiksummin. Joku venyttelystä saattaa hyötyäkin, mutta pommin varmaa on se, että tämän päivän nuorilla (ja vanhemmillakin) tiettyjen lihasryhmien vahvistamisesta saataisiin huomattavasti suuremmat hyödyt niin suorituskyvyn parantamiseen, kuin loukkaantumisen ennaltaehkäisyynkin. Tällaisia lihasryhmiä ovat useimmiten esimerkiksi keskimmäinen pakaralihas, takareidet, pohkeet ja usein myös lonkan koukistajat, keskivartalosta puhumattakaan, muutama mainitakseni. Tärkeintä olisi tutkia jokainen yksilö tapauskohtaisesti ja tehdä sen jälkeen suunnitelma ongelman korjaamiseksi, oli kyse sitten liikkuvuuden tai voiman puutteesta.